TeTan 1. välikokeen asiat ------------------------- Yhtiömuodot: Toiminimi: - Ei oikeushenkilön asemaa - Toiminimi erottaa elinkeinotoiminnan muusta toiminnasta Avoin yhtiö (AY): - Kaksi tai useampia yhtiömiehiä (tasavertaisia) - Jokainen vastaa veloista - Jokainen edustaa yhtiötä - Perustana tasaveroisuus Kommandiittiyhtiö (KY): - Yhtiössä on vastuunalaisia yhtiömiehiä ja äänettömiä yhtiömiehiä - Vastuunalaiset yhtiömiehet samanlaisia kuin avoimessa yhtiössä - Äänettömät ovat mukana vain omalla pääomallaan, ei voi vaikuttaa yhtiön päätöksiin, oikeus voittoihin Osuuskunta: - esim. Pirkanmaan osuuskauppa - Osuuskunnan tarkoituksena on jäsentensä taloudellinen tukeminen, siten että jäsenet käyttävät osuuskunnan palveluksia - Osuuspääoma kootaan jäseniltä osuusmaksuina, joiden tulee olla samansuuruiset - Jäsenet eivät henkilökohtaisessa vastuussa veloista Osakeyhtiö (OY): - Osakeyhtiö syntyy oikeudellisesti merkinällä kaupparekisteriin - Jaetaan yksityisiin (Oy) ja julkisiin (Oyj) - Osakepääoman oltava vähintään Oy 2500e Oyj 80000e - Oy:n osakkeilla ei saa käydä julkista kauppaa (=pörssikauppa) - Yksi tai useampi osakas - Osakkuus ei anna operatiivista toimintavaltaa yhtiön nimissä - Liiketoimintaan liittyvää päätösvaltaa käyttävät yhtion hallitus ja toimitusjohtaja - Osakas ei ole vastuussa veloista Strategia: Yrityksen tavoitteet: - Kannattavuus/Tuottavuus - Likviditeetti/maksukykyisyys - Vakavaraisuus/pääomarahoitus SWOT-analyysi: - Strengths - Weaknesses - Opportunities - Threats Johtamismuodot: Autoritaarinen: - Johtajakeskeinen johtaminen Demokraattinen: - Ryhmäkeskeinen johtaminen Laissez-faire - "Antaa mennä" -johtaminen Yritysetiikka: - Vastuu työntekijöistä ja ympäristöstä - Arvo ihmiselle - Ihmisoukeudet ja velvollisuudet - Rehellisyys - Pyritään oikeudenmukaisuuteen Virstanpylväs: - Eli etappi, tarkoittaa siis projektin merkittävimpiä tapahtumia. Kun virstanpylväs saavutetaan on projektissa saavutettu joku suurempi kokonaisuus. Virstanpylväät määritetään projektin suunnitteluvaiheessa. Tilinpäätös: Suoriteperusteinen kirjanpito: - Menot ja tulot kirjataan sille päivälle, jona hyödyke on siirtynyt myyjältä ostajalle. - Eli kirjataan sille päivälle kun tavara liikkuu tai lasku saapuu/lähtee. - Maksut kirjataan erikseen kun ne saapuvat/maksetaan. - Kirjanpitolain mukaan pakko käyttää, ellei ole toiminimi jonka liikevaihto alle 340000e vuodessa Maksuperusteinen kirjanpito: - Menot ja tulot kirjataan juoksevassa kirjanpidossa sille päivälle, jona maksu tapahtuu. - Eli kirjataan sille päivälle kun raha liikkuu. - Sallittu vain toiminimille joilla liikevaihto vuodessa alle 340000e - Voidaan vaihtaaa suoritusperusteiseen kirjanpitoon milloin vain, mutta ei koskaan takaisin. KOM = Käyttöomaisuus (=taseesta) VOM = Vaihto-omaisuus (=taseesta) ROM = Rahoitusomaisuus (=taseesta) VPO = Vieras pääoma (=tuloslaskelmassa) OPO = Oma pääoma (=tuloslaskelmassa) LV = Liikevaihto KOM: - Pysyvät vastaavat - Aineettomat hyödykkeet - Aineelliset hyödykkeet - Sijoitukset VOM: - Vaihto-omaisuus ROM: - Saamiset - Lyhytaikaiset - Pitkäaikaiset - Rahoitusarvopaperit - Rahat ja pankkisaamiset Yrityksen tunnusluvut: Liikevoittoprosentti = (Liikevoitto / Liikevaihto) * 100% Sijoitetun pääoman tuottoprosentti (=ROI) = (Liikevoitto / Taseen loppusumma) * 100% (ROI = Return of Investment) ROI:n arvot: - >= 15% hyvä - 9-14,9% tyydyttävä - 0-8,9% välttävä - <0 Heikko Quick Ratio(QR): - lyhyen tähtäimen maksuvalmius - kutsutaan myös nimellä happotesti - aikaväli on 1pvä - 2viikkoa QR = ROM / Lyhytaikainen vieras päämoma QR:n arvot: - >0,9 hyvä - 0,3-0-9 tyydyttävät - < 0,3 heikko Current Ratio (CR): - hieman pidemmän ajan maksuvalmiuden mittari - aikaväli on 1pvä - 6kk CR = (ROM + VOM) / (Lyhyt VPO) CR:n arvot: - >2 hyvä - 1-2 tyydyttävä - <1 heikko Velkaantumisaste = VPO / OPO Velkaantumisasteen arvot: - ~1 hyvä - >1 huono Omavaraisuusaste = (OPO / Taseen loppusumma) * 100% Omavaraisuusasteen arvot: - >40% hyvä - 20-40% tyydyttävä - <20% heikko Liikevaihdon muutos = ( (LV_nykyinen - LV_edellinen) / LV_edellinen ) * 100% Kannattavuudesta kertovat: - Liikevoitto-% - ROI-% Maksuvalmiudesta kertovat: - Maksuvalmius kertoo yrityksen kykyä maksaa lasku lyhyellä aikavälillä - QuickRatio - CurrentRatio Vakavaraisuudesta kertovat: - Vakavaraisuus kertoo yrityksen kyvystä maksaa laskuja pitkällä aikavälillä - Omavaraisuusaste - Velkaantumisaste Kustannuslaskenta: Miksi? - Voidaan asettaa tavoitteita tuotteen myynnille - Voidaan laskea sopiva hinta tuotteelle - Helpottaa kustannusten leikkaamista koska tiedetään mihin raha menee - Voidaan parantaa tuotettavuutta Kustannuskäsitteet: - Kokonaiskustannukset (=KOKUT) - Muuttuvat kustannukset (=MUKUT) - Riippuvat (lineaarisesti) toiminta-asteesta eli tehdystä suoritemäärästä - Kiinteät kustannukset (=KIKUT) - Tuotantotoiminnan ylläpitämisestä aiheutuvia, toiminta-asteesta riippumattomia kustannuksia - Välittömät kustanukset - Kustannuksia jotka voidaan kohdistaa suoraan tuotteelle tai tuoteryhmälle esim. raaka-ainekustannukset - Välilliset kustannukset - Kustannuksia joita ei voida suoraan kohdistaa tuotteille. Esim. kunnossapidon ja hallinnon kustannukset Katetuotto = liikevaihto - mukut Voitto = katetuotto - kikut Katetuottoprosentti = (katetuotto / liikevaihto) * 100% Kriittinen piste (KRP): - Tarvittava tuotteen myyntimäärä jonka jälkeen tuote alkaa tuottamaan voittoa KRP = kikut / kate per tuote kate per tuote = tuotteen hinta - (mukut / suoritemäärä) tuloksen muutos = myyntimäärä * hinta * katetuotto-% - kikut - alkuperäinen tulos varmuusmarginaali = myyntimäärä nyt - KRP ------------------------- koonnut aGu @ IRCnet